4 syyskuu, 2019

Hyvää ei tarvitse koko ajan olla muuttamassa

Kahdessa vuosikymmenessä on moni asia muuttunut, vaan Kokkikartanon ruuat ovat kestäneet aikaa. Kuten kinkkukiusaus, joka tehdään edelleen alkuperäisellä reseptillä. Miten tässä näin kävi? Miten tuli kerralla hyvä?

Annetaan Kokkikartanon perustajien kertoa. Jaakko Jokinen ja Esa Heikkinen ovat serkuksia, joilla oli vuosituhannen vaihteessa 30 vuotta lihanjalostusteollisuuden parissa takana ja lopputili taskussa. Käsissään heillä oli löytö: Suomessa oli premium-valmisruoan mentävä aukko. Soitellen ei patojen ääreen lähdetty, vaan vuosikymmenien kokemuksella Esa tutki, laski ja varmisteli, että homma saattaisi toimia ja kannattaa. Jaakko pyysi vaimonsa Einin mukaan ja kolmikko ryhtyi yrittäjiksi.

 

Alkuperäinen kolmikko entisellä työmaallaan. "Nyt on tunne, kuin tulisi kotiin", tuumaa Jaakko (kuvassa keskellä) vierellään vaimo Eini ja serkku Esa.
Alkuperäinen kolmikko entisellä työmaallaan. ”Nyt on tunne, kuin tulisi kotiin”, tuumaa Jaakko (kuvassa keskellä) vierellään vaimo Eini ja serkku Esa.

 

”Kehäraakeiksi meidät oli rankattu. Oli valtava tahtotila näyttää”, muistelee Jaakko.

Tuotekehityksen lähtökohta oli yksinkertainen. Toteutus vaati kuitenkin valtavaa rohkeutta.

”Tehdään niin hyvä tuote, mihin pystytään. Maksoi mitä maksoi. Sen jälkeen katsotaan, halutaanko sitä ostaa”, kiteyttää Esa.

Lusikallinen kerrallaan ihmiset maistatettiin asiakkaiksi. Kun yksi kauppias oli saatu vakuutetuksi tuotteista, siirryttiin seuraavaan. Aamulla tehtiin ruoat, yöllä siivottiin. 

Perusasiat kunniaan. Kokkikartanon maun ja menestyksen salaisuus on alusta asti tehdä valmisruokaa kotiresepteillä. Hyvin on maistunut.

 

Kun ei tehty ruokaa, kierrettiin ihmisten parissa. Kovalla työllä suomalaiset saatiin rakastumaan ruokiin.

”Kovan työn lisäksi auttoi kolme o:ta, eli onni, osaaminen ja olosuhteet”, summaa Jaakko.

Seitsemän vuoden uurastus ja rakettimainen kasvu markkinoilla palkittiin, kun kolmikko pääsi vuonna 2006 juhannuksen viettoon tuore kauppakirja taskussaan. Ottajia oli runsaasti, mutta yritykselle haluttiin yhteiset arvot jakava omistaja. Sellainen löytyi Snellmanista.

”Haluttiin myydä sellaiselle, joka jättää yrityksen elämään”, kiteyttää Eini.

Paluu vanhoille kulmille saa kolmikon herkistymään. Esa tunnustaa, että ei ole rakkaasta yrityksestään luopumisesta toipunut kokonaan vieläkään.

”Nyt on tunne, kuin tulisi kotiin”, huokaa Jaakko.

Esa, Jaakko ja Eini, kiitos kun teitte meille Kokkikartanon. Ja tervetuloa kotiin.  

 

Samanlaiset postaukset